Uutiset

Otteluennakko: SalPa kohtaa vierasottelussa Käpylän pallon

SalPan kannalta Ykkösliigakauden tähän asti tärkein ottelu pelataan keskiviikkona Myyrmäen jalkapallostadionilla, jossa vastaan juoksee Käpylän Pallo Helsingistä.

Joukkueet miehittävät viiden kierroksen jälkeen sarjataulukon peräpäätä. Kumpikin on kerännyt vain yhden sarjapisteen. KäPa on SalPaa huonommalla maalisuhteella sijalla kymmenen, SalPa luonnollisesti yhdeksäs.

KäPa otti ainoan pisteensä 1-1 kotitasurista Jippoa vastaan. Toinen kotiottelu SJK Akatemiaa vastaan päättyi sen sijaan vieraille lukemin 0-3. Vieraissa KäPa on hävinnyt selvin numeroin sekä EIF:lle (2-4), Tepsille (2-4) että juuri viime sunnuntaina PK-35:lle (0-4).

SalPan ainoa tavoite ottelusta on luonnollisesti voitto. Varsinkin kun alla on hyvä esitys EIF:ä vastaan lauantaina.

- Viimeisissä peleissä olemme koko ajan pystyneet parantamaan, mutta nyt on oikeastaan ihan sama miltä peli näyttää. Sarjataulukossa pitää vaan pelin jälkeen olla eri pistemäärä kuin tällä hetkellä, muistuttaa SalPan päävalmentaja Ilkka Virtanen.

KäPa oli sunnuntaina todella selkeästi heikompi kuin paikallisvastustaja PK-35. Tämä vankistaa myös Virtasen uskoa voittoon ja kolmeen sarjapisteeseen.

- Uskon, että KäPalle ei jäänyt PK-35 -ottelusta juuri mitään käteen. Ja vaikka pelit eivät ole siskoja keskenään, niin oltiinhan me paljon vähemmän PK:ta perässä omassa kohtaamisessamme.

SalPa pelasi EIF:ä vastaan perinteisellä 4-4-2 -pelisysteemillä, ja on paljon mahdollista, että sama jatkuu keskiviikkona. Kokoonpanossakin tulee tapahtumaan todennäköisesti vain yksi muutos, kun Severi Pöysä korvaa pelikieltoa kärsivän Benjamin Urgencin.

- Meillä on tarkka tieto siitä, miten KäPa pelaa. Siellä on aika paljon aika ”outoja” asioita, joihin meidän pitää pystyä iskemään. Hyvä asia on lisäksi se, ettei Käpylällä ole ihan puhdasta kotikenttäetua, kun se joutuu pelaamaan Vantaalla, sanoo Virtanen.

Mielenkiintoiseksi ottelun lähtöasetelman tekee se, että vastakkain ovat sarjan tähän asti heikoin puolustus ja heikoin hyökkäys. KäPa on päästänyt omiin 16 maalia viidessä ottelussa, mutta SalPa vastaavasti on tehnyt samassa ottelumäärässä ainoastaan kaksi osumaa.

- Tästä voitto, niin on tosi kiva lähteä haastamaan TPS sunnuntaina kotinurmella.

Otteluennakon tarjoaa Rengas Turku