Uutiset

SalPa kohtaa JäPS:n kotipelissä lauantaina

Yläkenttä, täältä tullaan! SalPa pääsee pelaamaan keskusurheilukentällä, kun Järvenpään Palloseura saapuu Saloon Ykkösliigan neljännen kierroksen ottelussa. Otteluisäntä Someron Säästöpankki tarjoaa 200 ensimmäiselle ilmaisen kahvin!

SalPa on sarjassa vielä ilman voittoa. Kauden ensimmäiset vierasreissut sarjan suosikkien Jipon ja FC Lahden kotikentille tuottivat tappiot lukemin 0–2 ja 0–1. Varsinkin Lahdessa SalPa olisi voinut paremmalla onnella ja viimeistelyllä saada mukaansa pisteen ellei jopa enemmän. Kauden kotiavauksessa SalPa nousi kertaalleen tasoihin PK-35:ttä vastaan, mutta sitä seurannut uinahdus kävi kalliiksi. Suomen cupissa joukkue koki pettymyksen, kun HJS onnistui kampeamaan itsensä jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Pienten asioiden viilaus ja joukkueena yhteen hitsautuminen ovat jatkuneet kuluneella viikolla. Yksi selkeä kehityskohta on hyökkäyspään tehojen löytyminen. Samalla pitäisi kuitenkin huolehtia oman pään varjelemisesta. Vastustaja JäPS on tehnyt toistaiseksi mukavasti maaleja (8),mutta myös omassa päässä on verkko soinut (14). SalPalla vastaavat lukemat ovat1–5.

-JäPS:n edeltävät pelit on analysoitu. Vastustajalla on erittäin vahva hyökkääminen ja he hyökkäävät boksiin isolla määrällä pelaajia. Parhaimmillaan JäPS on erittäin viihdyttävä ja hyvä joukkue, päävalmentaja Ilkka Virtanen kertoi.

SalPa harjoitteli perjantaina keskusurheilukentän nurmella. Aiemmat kosketukset luonnonnurmeen tapahtuivat viikko sitten Lahdessa.

-Ainahan sitä toivoisi, että kun on peli niin saisi koko viikon valmistautua vain siihen. Tällä viikolla meillä on jo ollut cupin peli ja reservijoukkueella on tänään (perjantaina) peli. Ei meillä kuitenkaan ole mitään, mikä estäisi tuloksen tekemisen lauantaina.

Joukkueen terveystilanteeseen ei ole tullut muutoksiaedellisen ottelun jälkeen.

Otteluisäntänä Someron Säästöpankki, joka tulee potkaisemaan pelin aloituspotkun ja palkitsee pelin parhaat pelaajat. Ennen peliä 200 ensimmäiselle jaossa ilmainen kahvi.

SalPa-JäPS la 10.5. klo 16, Salon urheilupuisto

Liput 12/8 e

Portit 1 ja 2 käytössä, lisäksi uusi anniskelukatsomo käytössä

Otteluennakon tarjoaa Rengas Turku