Uutiset

Otteluraportti: SalPan kiri ei riittänyt TPS:ää vastaan

SalPan hankala alku antoi TPS:lle etumatkan, jota SalPa ei enää toisella puoliajalla saanut kurottua kiinni. Pisteet jäivät Turkuun lukemin 3-2 (2-0).

TPS hallitsi ensimmäistä puoliaikaa selvästi. Kotijoukkue rakensi jatkuvasti vaarallisia hyökkäyksiä SalPan maalille ja ne tuottivat lopulta kaksi maalia.

Ensimmäinen takaisku oli monella tapaa harmittava. Ensiksikin se syntyi TPS:n ensimmäisestä kokeilusta 2. minuutilla ja toiseksi se kimposi toppari Joonas Meuran jalasta epäonnisesti verkkoon. TPS pääsi tauolle kahden maalin etumatkalta, sillä ex-SalPa Albion Muzaci rokotti Joutsenlaumaa 26. minuutilla rangaistuspotkusta. Tilanteessa TPS:n pelaaja potkaisi pallon lähietäisyydeltä päin Meuraa ja tuomarin tulkinta tilanteessa vei pallon pilkulle.

Toiselle puoliajalle lähdettäessä SalPa oli tehnyt peräti kolmoisvaihdon. Vaihtojen ja sisuuntuneen peli-ilmeen myötä SalPa sai otteisiinsa ryhtiä. Peli ei pyörinyt ensimmäisen puoliajan tavoin enää suvereenisti TPS:n komennossa, vaan painopiste oli vähintään tasaisempi. SalPa painosti, mutta vastapainoksi TPS:n vastaiskut lähtivät nopeasti paikan tullen.

SalPan kavennus tuli 66. minuutilla, kun Mario Gassaman vaaralliseksi tiedetty oikea jalka jätettiin hetkeksi vartioimatta. Tilanne lähti liikkeelle SalPan nopeasti pelatusta vapaapotkusta. TPS:n puolustukselle tuli kiire ja purkupallo pelattiin suoraan Gassamalle, jonka viuhuva laukaus painui aivan tolpan juureen.

TPS:n vastaus oli Muzacin henkilökohtainen taidonnäyte. Miika Kauppila syötti pallon SalPa-toppareiden väliin ja Muzaci pyörähti näyttävästi maalintekoon 73. minuutilla.

Toisella puoliajalla uuden vaihteen löytänyt Gassama toi SalPan vielä kerran maalin päähän. Kovan kaksinkamppailun jälkeen Gassama kaivoi irtopallon itselleen ja viritti vetonsa toisen kerran samaan kulmaan.

Ottelun lopussa SalPa nosti puolustuksen torninsa mukaan hyökkäyksiin ja jokaiseen vapaapotkutilanteeseen, joissa pallo oli mahdollista lähettää TPS:n boksiin. TPS sai pidettyä kriittisen alueen kuitenkin tarpeeksi tiiviinä, eikä pallo löytänyt tietään enää vieraiden maaliin.

Kokoonpano: Zhuk, Meura, John, Rautiola (Salonen 73’), Kaijasilta, Lehtisalo (Rautiainen 46’), Pöysä (Pöysä 46’), Gassama, Mohammed (Boateng 46’), Tiihonen, Mohamed (Helle 82’)

Kuva: Lauri Ilola