
SalPa avasi kautensa Miesten Ykkösessä lauantaina kotitasapelillä Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Loppulukemiksi kirjattiin 1-1 (1-1). Kalseasta säästä huolimatta Sauli Niinistön Urheilupuistoon oli saapunut 452 jalkapallon ystävää. Tunnelmaa ottelussa riitti! Siitä pitivät huolen SalPan ja RoPS:n kannattajat. Erityismaininnan ansaitsee SalPan Severi Pöysää koko pelin lauluillaan kannattanut pop up -faniosasto.
SalPa tuli peliin ryminällä, sillä heti ensimmäinen paikka tuotti avausmaalin. Kolmannella minuutilla tullut ja Mauro Lullin suorittama sivuvapaapotku huipentui kapteeni Joonas Meuran atleettiseen puskumaaliin.
Ensimmäisen vartin aikana myös Gezim Voca ja Olli Jakonen olivat puolittaisissa maalipaikoissa. Sen jälkeen peli tasoittui ja myös RoPS pääsi paremmin peliin mukaan.
Puolen tunnin kohdalla SalPalla oli kaksi perättäistä maalipaikkaa, jotka molemmat osuivat laidassa pelanneelle Lullille. Kummallakin kerralla vasemman jalan sijoitus karkasi ohi maalin. RoPS ei paikoilla mässäillyt, mutta iski tehokkaasti ensimmäisen puoliajan lopussa. 43. minuutilla Adam Mekki pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta tasoituksen tarkalla sijoituksella.
Toinen puoliaika lähti tasaväkisesti liikkeelle. Tunnin kohdalla kentälle tulleet Yu Miyazaki ja Ermal Rrustemi toivat kentälle uutta virtaa ja joukkueen työ alkoikin tuottaa pallonriistoja ja sitä kautta hyökkäyksiä vieraiden maalille. 72. minuutilla Sadat Seidu syötti Miyazakin maalipaikkaan ja tulinen laukaus sujahti niukasti maalin ohi. Hieman myöhemmin oli Vocan vuoro yrittää, mutta tälläkin kertaa laukaus painui verkon väärältä puolelta.
Ottelu olisi voinut tarjoilla paikkoihin nähden enemmänkin maaleja kuin nähdyt kaksi. Vielä ottelun lopussa maalia vartioinut Anton Munukka pelasti SalPan komealla venytyksellä ja lisäajan viimeisillä sekunneilla Miyazakilla oli loistava mahdollisuus voittomaaliin, mutta kurotus takatolpalla ei aivan yltänyt palloon.
SalPa kohtaa seuraavaksi Tampere Unitedin. Ottelu pelataan Salossa lauantaina 11.4. kello 16.
Kokoonpano: Munukka, Meura, Jakonen Ol. (Rautiainen 82’), Ndakala, Lulli (Rrustemi Erm. 62.), Voca (Rrustemi End. 90’), Pöysä, Ol. Jakonen, Kadowaki, Ruponen (Miyazaki 62’), Seidu.
Maalit:
1-0 Meura 2'
1-1 Mekki 43'
Kuva: Lauri Ilola