Helteinen keskusurheilukenttä ja sinne saapuneet katsojat saivat todistaa tiukan ja tasaisen taistelun SalPan ja Jippon tasattua pisteet maalittomaan tasapeliin päättyneessä ottelussa. SalPan maalilla ensimmäistä kertaa Ykkösliigassa avauksessa pelannut 18-vuotias Joonas Koski oli yksi kamppailun avainpelaajista.
-Toinen perättäinen nollapeli on ehdottomasti hyvä asia. Se kertoo siitä, että teemme hyvin töitä ja pistämme itseämme likoon suojellaksemme omaa maalia. Muutama paikka meillä oli tehdä maali, mutta sitä määrää pitää pystyä kasvattamaan, jotta todennäköisyys maalien tekemiselle kasvaa, päävalmentaja Ilkka Virtanen kertoi.
-Ihan mahtava Joonaksen debyytti avaavana maalivahtina. Se on aina eri tilanne kuin jos tulet maalille kesken pelin. Nyt hän tiesi pelaavansa ja valmistautui siihen koko viikon, ja pelasi todella hyvin. Olen tosi onnellinen pojan puolesta, että hän käytti saamansa mahdollisuutensa todella hyvin. Pelaajien puolesta hieman harmittaa, ettei voittolaulua kuultu vieläkään. Nyt näyttää onneksi siltä, että yhden maalin tappiot ovat kääntyneet tasapeleiksi. Tietysti voittojakin on pakko ruveta ottamaan, Virtanen totesi.
Ottelussa Jippo otti pallonhallinnan alkuminuuteilla. Ensimmäiset kunnon maalipaikat aukesivat Jippolle vartin kohdilla, kun pallo saatiin pelattua vaarallisesti SalPa-maalille. Ensimmäistä kokonaista peliään maalinsuulla pelannut Joonas Koski torjui tilanteen kulmaksi, josta Jippo sai pallon vielä tolppaan.
SalPa sai ensimmäisen kulmapotkun 18. minuutilla ja muutenkin peli alkoi tasoittua. SalPalla oli hankaluuksia saada palloa kunnon maalipaikoille, mutta toisessa päässä Jippo pidettiin paria poikkeusta lukuun ottamatta hyvin poissa pahanteosta. Ottelun 34. minuutilla Jippo sai yhden parhaista paikoistaan paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta. Koski sai torjuttua läheltä tulleen laukauksen tolppaan ja SalPa säästyi takaiskulta. Puoliajan lopussa SalPa sai toisessa päässä minuutin aikana useamman hyvän keskityksen Jippon rangaistusalueelle. Tauolle poistuttiin lopulta maalittomassa tilanteessa.
Toinen puoliaika alkoi tunnustellen. 60. minuutilla Jippo sai jälkimmäisen puoliskon ensimmäisen tilanteen, kun vieraat pääsivät laukomaan rangaistusalueen sisältä. Koski jatkoi hyviä otteitaan ja venytti kätensä matalan laukauksen tielle. 67. minuutilla Jippo pelasi vaparikuvion SalPan maalille ja sen seurauksena Jyri Kiuru puski pallon pystypuuhun.
SalPan yksi harvoista paikoista avautui Miska Rautiolalle 72. minuutilla, kun hän pääsi jatkamaan Joshua Salosen keskityksen läheltä maalia kohti. Salonen pääsi muutamaa minuuttia myöhemmin itse tälläämään, mutta laukaus ei yllättänyt Jippo-vahti Pyry Piiraista. Lisäajan viimeisillä hetkillä Noah Kaijasilta haastoi vielä Jippo-puolustusta ja pääsi laukomaan maalia kohti. Kaikesta huolimatta maaleja ei keskuskentällä nähty.
Kokoonpano: Koski, Meura, Rautiainen (Karttila 86’), Rautiola, Kaijasilta, Lehtisalo (Serdarevic 90+3’), Helle (Salonen 62’), Pöysä, Gassama (Rrustemi 62’), Tiihonen, Mohamed
Kuva: Lauri Ilola