Uutiset

Otteluraportti: SalPa haki tasurin Jyväskylästä

SalPa ja JJK tasasivat pisteet lukemiin 2-2 päättyneessä ottelussa Jyväskylässä. Joutsenlauman maaleista vastasivat Gezim Voca ja Yu Miyazaki.

JJK otti pallonhallinan ottelun alussa. SalPa otti alun rauhallisesti rakentaen peliä maltilla alakerran kautta pallon saadessaan. SalPa sai 9. minuutilla pallonriiston keskialueella, mitä seurasi useampi yritys murtautua maalipaikoille ja sitä kautta hyvä ote pelin kulusta. JJK otti otteen uudelleen ja sai leivottua kamppailun siihen asti parhaan maalipaikan 13. minuutilla.

SalPa siirtyi johtoon 15. minuutilla, kun Gezim Voca ohjasi pallon verkkoon. Osuman SalPa rakensi pitkällä pallolla, jonka Olli Jakonen kesytti mestarillisesti. Jakonen ehti tämän jälkeen pelata itsensä vapaaksi ja löysi keskityksellään Vocan maalin edestä.

JJK tuli tasoihin 25. minuutilla kulman jälkeisestä hyökkäyksestä. SalPan puolustus peitti hyvin keskustaa, mutta takatolpalle oli jäänyt vapaaksi JJK:n Miska Lundell, joka pukkasi pallon takakulmaan. 1-1 jäi myös taukolukemiksi.

Toisella puoliajalla ensimmäisen paikan sai JJK. Anton Munukka torjui matalan vedon varmasti, eikä sen suurempaa hätää ollut. Ote kuitenkin pysyi JJK:lla ja joukkue pääsi juhlimaan johtomaalia 52. minuutilla. SalPan rangaistusalueelle pelattu vapaapotku jäi elämään ja Anton Aaltonen rynnisti ensimmäisenä irtopalloon. Laukaus painui tarkasti alakulmaan.

SalPa teki tunnin kohdalla ensimmäiset vaihtonsa. Tuoreet jalat auttoivat Joutsenlaumaa ottamaan otteen itselleen ja peli alkoi pyöriä taas enemmän JJK:n alueella.

JJK pääsi iskemään kertaalleen kunnolla vastaan SalPan hakiessa tasoitusta. Lundell karkasi läpiajoon ja vain Munukan huipputorjunta piti pelin edelleen 2-1:ssä.

SalPa sai palkinnon 87. minuutilla tasoituksen muodossa. Joonas Meuran vapaapotkusta lähettämä hurja hevosenpotku kimmotti pelivälineen ensin tolpasta tolppaan, minkä jälkeen Yu Miyazaki kävi tinttaamassa kuulan maaliviivalta reppuun. Peli myös päättyi näihin lukemiin, joten SalPa nappasi vaikeasta vieraspelistä pisteen matkaansa.

Kuva: Lauri Ilola