SalPan kolmen kotiottelun putki päättyy keskiviikkona Oulunkylän Mustapekka Areenalla, kun joukkue matkustaa Helsinkiin PK-35:n vieraaksi.
SalPa lähtee otteluun kahden maalittoman tasapelin saattelemana. Näistä ensimmäinen SJK Akatemiaa vastaan oli selkeä pettymys, mutta toisaalta viime lauantaina pisteen saaminen Jippoa vastaan voidaan laskea suureksi onnistumiseksi.
SalPan sankariksi Jippo-ottelussa nousi 18-vuotias maalivahti Joonas Koski, joka pystyi pitämään nollan useista tilanteista huolimatta. Toisaalta ottelu vahvisti tunnetun tosiasian maalivahdin parhaista kavereista, sillä Jippo kolisutteli SalPan maalipuita kolmeen otteeseen.
PK-35-otteluun SalPasta vapautuu pelikiellosta puolustaja Benjamin Urgenc sekä keskikentän dynamo Kunja Mohammed. Toisaalta maalivahti Lauri Vetri jatkaa pelikiellossa ja uutena saman asian vuoksi sivussa on toppari Joonas Meura.
Paljon siis riittää päävalmentaja Ilkka Virtasella edelleen pohdittavaa ennen ottelua.
- Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulemme muokkaamaan linjoissa olevien pelaajien määrää, sanoo Virtanen sen paremmin tarkentamatta.
- PK-35 on parantanut omaa pelaamistaan selvästi katsojaystävällisempään suuntaan, mikä voi antaa meille mahdollisuuksia nopeisiin vastahyökkäyksiin, lisää Virtanen.
Jos on SalPan koko alkukausi ollut haasteita täynnä, niin myöskään PK-35:n ottelut eivät viime aikoina ole sujuneet tuloksellisesti kovin mairittelevasti. Sarjassa alla on neljä voitotonta ottelua, minkä lisäksi joukkueen matka Suomen cupissa katkesi niukkaan tappioon Veikkausliigan AC Oulua vastaan.
SalPan suurin ongelma pelaamisessa on edelleen tehottomuus. Neljä tehtyä maalia yhdeksässä ottelussa on auttamattomasti liian vähän.
- Pallollinen pelaaminen on meillä monellakin tapaa vielä vaikeaa. Toisaalta puolustussuuntaan pystymme mielestäni jo hyvin vastaamaan Ykkösliigan vaatimustasoon, analysoi Virtanen joukkueensa pelaamista.
- Positiivista kuitenkin on se, että työmoraali on pysynyt joukkueessa edelleen tosi hyvänä.
SalPa ja PK-35 kohtasivat ensimmäisellä kierroksella Salossa huhtikuun lopussa. PK-35 aloitti silloin ottelun vahvasti ja siirtyi nopeasti johtoon rangaistuspotkusta. Maalin jälkeenkin PK:lla oli vielä ylärimalaukaus, mutta sen jälkeen peli tasoittui ja siirtyi jopa SalPan hallintaan.
SalPan hallinta jatkui toisella puoliajalla ja Benjamin Urgenc tasoitti ottelun kulmapotkun jälkitilanteesta. PK-35:n voittomaali syntyi kuitenkin Eero Markkasen hyvästä esityöstä, kun Eino-Iivari Pitkälä ampui voittomaalin noin vartti ennen loppua.
Juhannukseen valmistava PK-35 – SalPa alkaa Mustapekka Areenalla keskiviikkona kello 18.30. Ottelua voi seurata Ruudun kautta.
Otteluennakon tarjoaa Rengas Turku.