Elokuu on kääntymässä lopuilleen ja se tietää sitä, että Ykkösliigassa pelien panokset ovat tapissa jokaisella kierroksella. SalPa käy kamppailua säilymisestä ja seuraava mahdollisuus täyteen pistepottiin on lauantaina, jolloin Joutsenlauma saa vastaansa Jippon. Ottelu potkaistaan käyntiin Sauli Niinistön Urheilupuistossa kello 16.
-Meillä on niin sanotusti uusia pelaajia nyt useampi, kun Thomas Agyiri ja Eemeli Mäkelä ovat nyt mukana ja saatiin myös Alain Guei joukkueeseen. Lisäksi valmennuksessa on uutta voimaa ja se luo tietynlaista raikkautta, mikä on tosi tärkeää, kun Ykkösliigan kolmas kierros pyörähti käyntiin. Uskon, että olemme löytäneet omaan tekemiseen sopivasti uutta. Jalkapalloa emme ole keksineet uudelleen, mutta pieniä asioita olemme pystyneet säätämään, päävalmentaja Ilkka Virtanen kertoi.
SalPa on saanut harjoitella ja valmistautua lauantain otteluun koko viikon. Edellisessä ottelussa SalPa kärsi kirvelevän tappion JäPS:n vieraana, minkä jälkeen katseet on käännetty tulevaa kotipeliä kohti. Myös Jippolla on tappio alla, sillä se hävisi viime viikon ottelunsa Klubi 04:lle lukemin 0-1.
-JäPSiä vastaan toinen puoliaika oli heikko ja sitä on analysoitu, miten voimme valmennuksellisesti vaikuttaa peliin positiivisesti tauolla ja ketkä pystyvät tulemaan vaihdosta sisään ja vaikuttamaan peliin oikealla tavalla, Virtanen tuumasi.
-Jippo on vastustajana aika rutinoitunut ja heillä on oma tapansa pelata. Me saamme pelata todellakin ylärekisterin pelin, jotta voitto irtoaisi. Viime kohtaamisessa Joonas Koski pelasi hyvin ja saimme tasapelin. Uskon, että lauantaina meillä on aseet vahingoittaa Jippoa ja olemme omalla nurmikentällä tosi kilpailullisia, Virtanen uskoi.
SalPa vahvisti hyökkäystään ennen Jippo-peliä. Belgialaisen Zulte Waregemin hyökkääjä Alain Guei liittyi viimeisimpänä pelaajana SalPan riveihin ja on käytettävissä ensimmäisen kerran lauantaina. Myös valmennustiimiin liittynyt Adda Benamar pääsee kohtaamaan ensimmäisen kerran salolaisen kotiyleisön.
SalPa-Jippo la 23.8. klo 16, Sauli Niinistön Urheilupuisto
Liput 12/8 e, nettilippu.fi
Otteluennakon tarjoaa: Rengas Turku
Otteluisäntä: Salon kaupunki