Uutiset

Onni Rintamäki SalPan maalinsuulle

SalPa on tehnyt sopimuksen maalivahtilupaus Onni Rintamäen kanssa. Juuri 20 vuotta mittariin saanut ja lähes parimetrinen Rintamäki pelasi viime kaudella pääosin Kakkosta Grankulla IFK:n riveissä.

Lohjalainen Rintamäki haluaa harpata urallaan eteenpäin SalPa:ssa. Ekenäs IF:n sopimuspelaajana edelliset kaudet ollut Rintamäki on ollut SalPan harjoituksissa jo tovin.

-SalPa tuntuu hyvältä ratkaisulta ja useamman viikon joukkueen mukana treenaamisen jälkeen oli helppo valinta jäädä SalPaan. Valmennus ja joukkuekaverit ottivat heti mukaan hyvin ja treenit tuntuivat laadukkailta sekä kehittäviltä, Rintamäki kehui.

Rintamäki sopii raamiensa puolesta hyvin maalivahdiksi, mutta pelipaikka valikoitui aikoinaan hieman sattumalta. Ikävä loukkaantuminen johti kokeiluun maalipuiden välissä ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.

-Vahvuuksia löytyy esimerkiksi johtajuudesta sekä jalkatorjunnoista. Ulkomaan visiitti Italiaan Sassuolon mukaan toi uusia ideoita ja selkeytti myös, mitä kehityskohteita on ja mitkä ominaisuudet ovat jo kunnossa. Tunnen olevani sosiaalisilta taidoiltani vahva ja sen myötä tulen uusien ihmisten kanssa hyvin toimeen ja pyrin edistämään joukkuetta kentällä sekä kentän ulkopuolella.

Otteluohjelma julkaistiin juuri. Onko ottelua, jota odotat erityisesti tulevalta kaudelta?

- Ei ole tiettyä ottelua, jota odotan, mutta yöttömän yön ottelu Rovaniemellä on kyllä varmasti kokemus, jonka haluan kokea. Myös kaikki ottelut, joissa on tuttuja kasvoja vastassa luo tietynlaista lisäpanosta, että haluaa voiton ottaa, Rintamäki tuumasi.