Uutiset

Otteluraportti: Kova taistelu ei tuottanut avauspisteitä, FC Lahti parempi kotipelissään

SalPan ensimmäiset kosketukset luonnonnurmeen tällä kaudella eivät tuottaneet toivottua pistetilin avausta vieraspelissä FC Lahtea vastaan. Kotijoukkue piti pisteet Lahdessa lukemin 1-0 (0-0).

"Kamppailimme hyvin ja vastasimme kamppailuvaateeseen hyvin. Kenttä oli molemmille yhtä huono, mutta se aiheutti sen, että pelin ja syöttämisen laatu jäivät vajaiksi molemmilta joukkueilta. Kenttä hajosi alta. Olimme pitkään pelissä mukana ja olisimme ansaintalogiikalla tasapeli ansaittu tänään", päävalmentaja Ilkka Virtanen summasi.

Ennen ottelua suurin jännityksen aihe oli, kestääkö Lahden hiihtostadionin nurmi pelin rasitusta. Jo ensiminuuteilla kävi selväksi, että kummankin oli tyydyttävä melko yksinkertaisiin ratkaisuihin pomppivalla ja rikkoutuvalla alustalla.

Pallonhallinta oli ensimmäisellä puoliajalla Lahdella. Vartin kohdalla SalPa-maalilla torjunut Lauri Vetri joutui jo hieman venymään,kun Vilho Huovilan laukaus oli kiertymässä yläkulmaa kohti. Seuranneesta kulmapotkusta Topias Inkinen puski hieman ohi maalin. SalPa sai oman vastaavan tilaisuutensa 28. minuutilla, kun Oskari Jakonen ja Joonas Meura olivat lähellä päästä palloon toisessa päässä annetussa kulmapotkussa. SalPa onnistui tilkitsemään oman päänsä hyvin ja puolittaisia vaarapaikkoja lukuun ottamatta pitämään kotijoukkueen poissa maalipaikoista.

Tauon jälkeen SalPa sai sivuvapaapotkun ja sen kautta syntyi vieraiden koko ottelun paras maalipaikka. Meura pääsi jatkamaan pallon takatolpalle, jonne laituri Noah Kaijasilta oli hiipinyt. Nopeasti Kaijansillalle tullut pallo ei pysynyt tarpeeksi matalana ja tuloksena ol iharmillisesti maalipotku. Ottelussa ote oli Kaijansillan paikan lisäksi hetken SalPalla.

Ottelun ratkaisu nähtiin kuitenkin toisessa päässä kenttää 71. minuutilla. Toisessa päässä Jakonen oli kaadettu hetkeä aiemmin ja SalPan pelaajat odottivat tilanteesta vapaapotkua. Sen sijaan FC Lahti sai pallon ja Pedro Casagrande pääsi turhan helposti etenemään keskeltä kohti SalPan maalia. Casagrande löysi syötöllään Jonathan Muzingan, joka sijoitti pallon vasempaan alakulmaan.

Pelin lopun parhaasta paikasta vastasi Otto Lehtisalo, jonka näyttävä takavasarajatko pysähtyi kuitenkin Osku Maukosen näppeihin. SalPa kohtaa Ykkösliigassa seuraavaksi kotiottelussa JäPS:n. Kamppailu pelataan lähes varmasti Salon urheilupuiston nurmikentällä ensi lauantaina. Väliin mahtuu reissu tiistaina Hämeenlinnaan, kun Suomen cupin neljäs kierros pelataan HJS:ää vastaan.

SalPan kokoonpano: Vetri, Urgenc, Meura, Rautiola,Kaijasilta, Lehtisalo, Jakonen, Helle (Pöysä 72’), Mohammed (Rrustemi 80’),Tiihonen, Mohamed

Kuva: Lauri Ilola