Uutiset

Alain Guei lainalle SalPaan

Belgialaisen Zulte Waregemin hyökkääjä Alain Guei ja SalPa ovat sopineet loppukautta koskevan lainasopimuksen. Guei on pelannut aiemmin tällä kaudella Veikkausliiga-seura FC Interissä. Ranskaa äidinkielenään puhuva Guei tietää SalPan tilanteen ja kaikki paukut onkin laitettu loppukauden tärkeisiin peleihin. Guei on SalPan käytettävissä, kun joukkue kohtaa Jippon lauantaina.

-Olen iloinen päästessäni tänne ja toivon, että alamme joukkueena saada tuloksia peleissä. Yritän tuoda joukkueeseen omaa hyökkäysosaamistani ja auttaa omalta osaltani pitämään SalPan Ykkösliigassa, Guei kertoi apuvalmentaja Adda Benamarin kääntäessä puhetta.

20-vuotias Guei tuo osaamisellaan monipuolisuutta SalPan hyökkäykseen. Norsunluurannikon passin omaava Guei pystyy pelaamaan hyökkäyspäässä rooleissa. Guein yksi tavoitteista on avata maalitili niin pian kuin mahdollista.

-Nopeus on yksi vahvuuksistani ja pystyn haastamaan vastustajia yksi vastaan yksi tilanteissa. Hyökkäämisen lisäksi yritän tehdä parhaani myös puolustamisessa. Odotan kovasti jo seuraavaa ottelua ja toivottavasti onnistuisin tekemään maalin kotiyleisön edessä, Guei tuumasi.

Päävalmentaja Ilkka Virtanen toivoo Guein terävöittävän SalPan pelaamista mitä tulee hyökkäämiseen.

-Odotan Guein tuovan meille hyökkäyspeliin yllätyksellisyyttä ja sellaisia elementtejä, joita sieltä on puuttunut, Virtanen kertoi.

Tervetuloa Saloon Alain!