AC Oulusta lainassa oleva 19-vuotias norsunluurannikkolainen Abdoulaye Kone pääsee vihdoin pelaamaan SalPa:ssa. Kone on SalPan käytettävissä kauden kolmessa viimeisessä ottelussa.
SalPan valmennustiimistä Teemu Kesänen kommentoi uutta hankintaa odottavin mielin.
-Kone on atlettiinen ja aggressiivinen ysipaikan pelaaja, jolla on nälkää laittaa palloa verkon perukoille. Hän on pituutensa ja atleettisuutensa myötä vaarallinen hyökkääjä vastustajan boksissa. Nuoresta hyökkääjälupauksesta kuullaan vielä, kunhan hän sopeutuu vielä paremmin eurooppalaiseen ja suomalaiseen jalkapalloon, Kesänen kertoi.
Toiminnanjohtaja Otto Tapanainen ei pidä mahdottomana, etteikö nyt lyhyeksi jäävä pätkä SalPa-paidassa voisi jatkua ensi kaudella.
-Sopimus pelaajan kanssa on tehty jo kesän siirtoikkunan alussa. Odottamattomat haasteet VFS Globalin ja DHL:n kanssa venyttivät prosessia ja näin ollen saimme pelaajan vasta nyt vahvuuteemme. Olemme kuitenkin iloisia, että hän pääsee näyttämään muutamassa pelissä taitojaan myös ensi kautta silmällä pitäen. Pelaaja on lainalla AC Oulusta, mutta mikäli kaikki menee syksyllä hyvin, on mahdollista, että hän esiintyy SalPan riveissä ensi kaudella, Tapanainen tuumasi.